torstai 4. helmikuuta 2016

Harmia ja murheita


Ei ole kovin pitkään aikaan tullut blogia päiviteltyä. Ihan yksinkertaisesti sen takia, ettei ole ollut oikein innostusta kirjoitella meidän asioista. Facebookissa minut kaverina omaavat tietävätkin jo, että Poppis menehtyi tammikuussa. Kaikki kanijutut ovat menneet hieman puoliksi sumussa tämän johdosta lähiaikoina, vielä välilläkin tulee hetkiä kun ikävä pientä jänistä iskee ja pääsee itku.

Poppiksella oli mitä todennäköisimmin Megacolon syndrooma. Se oli aina melkoisen hoikka, mutta ajoittain se alkoi olemaan jopa laiha. Vaikka kani söi ihan kaikkea samaa kuin muutkin kanit, heitteli sen yleiskunto melko laidasta laitaan. Näin iän myötä sen kunto alkoi kuitenkin olemaan aina tasaisesti hieman huonompi. Ensin syytin asiasta itseäni, ajattelin että olen hoitanut sitä huonosti tai vajavaisesti. Olenko pitänyt sitä liian vähän jalottelemassa, saako se liian vähän pellettiä, vääränmerkkistä ruokaa? Puhuin kaniystävieni kanssa Poppiksen tilasta ja aloimme miettimään megacolonin mahdollisuutta. Otin selvää kyseisestä tilasta ja kaikki oireet täsmäsivät. Varsinkin Poppiksen mahan toiminta täsmäsi täysin Megacolon syndroomaan. Kyselin Poppikselle lopetusta. Aikaa oli vaikea sopia näin autottomana ja ennenkuin ehdinkään viemään Poppista lopetettavaksi, sen kunto romahti muutamassa päivässä. Viimeisenä iltanaan Poppis oli hyvin heikkona, se alkoi kouristelemaan ja homma oli nopeasti ohitse. Pakko myöntää että panikoin vähän, en ollut koskaan ennen nähnyt kanin kouristelevan ja se ei ollut mikään kaunis näky. Minua harmittaa kun en voinut päästää sitä tuskistaan itse silloin. Minulta puuttui asiaankuuluvat vehkeet sekä kello oli jo aamuyön tienoilla, enkä saanut ketään lopetustaitoista paikalle. Tästä ehkä viisastuneena aion hommata lopetusvehkeet aikuisen kanin lopetukseen, en halua että vastaavia tilanteita sattuu kohdalleni enään.

Muut kanit voivat hyvin. Otin luokseni sijaiskotiin tässä välissä myös pian kymmenkuisen lupparisteytyksenkin, joka itseasiassa etsii kotia tällähetkellä. Utu nimisen pupusen kanssa on asiat menneet ihan hyvin luonani, se on saanut luottoa minuun sekä rohkeutta jopa kerjäillä ruokaa. Utun tunsin entuudestaan, olen käynyt leikkailemassa sen kynsiä edellisellä omistajallaan.

Semmoisia meidän laumalle. Meille tulee muutto taas vaihteeksi loppukuusta Nokialle, jonne olisi tarkoitus hetkeksi jäädä. Elämä on potkinut päähän ja pitkän parisuhteen päätyttyä lähtee meidän nykyinen asumismuoto. Kanit saavat Nokialla oman kanilan joka on jaettu siskojeni kanssa. Poppiksen tapauksen takia nykyisille kaneilleni saatika niiden sisaruksille ei tule jälkikasvua. Jälkikasvusuunnitelmat olivat muutenkin hieman epävarmat, mutta tämä oli viimeinen niitti niinsanotusti. Estekaniakaan minulla ei tällähetkellä ole muutakuin Myssy, joten en tiedä koska minua taas tulee kisoissa näkemään. Jos lähellä on kisoja, tietenkin menen. Yhden kanin kanssa vaan en tule lähtemään ympäri maata kisaamaan, mikä on sinällään harmi. Pidän estekisoista tosi paljon ja viihdyn niissä kyllä! Tuntuu vain että tarvitsen hieman taukoa kanijutuista.

2 kommenttia:

  1. Ikävää :( Osanotot sulle <3

    VastaaPoista
  2. Otan osaa :(
    Eksyin tänne ihan vahingossa, mut sulla on aivan hurmaava blogi! OOt osannu tehä tosi kivan ulkoasun
    Käythän kurkkaamassa?
    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/

    VastaaPoista