torstai 9. heinäkuuta 2015

Uusi tulokas


Vaikka vähän aikaahan tämä jo meillä on ollut, niin julkistetaampa tarkemmin tietoon tämä ihastuttava poika;

Eli siis kyseessä on kolmivuotias leikattu risteytysuros. Meten ensimmäisestä (vahinko) poikueesta hetken jo kadoksissa ollut poju, viralliselta nimeltään Tropicana. Eräänä hiljaisenä iltavuorona surffailin netissä. Mieleeni juolahti käydä katsomassa Apulasta ja muilta myynti-sivustoilta nykyistä kanitarjontaa ihan vain mielenkiinnosta. Jos tuohon laumaan ottaisi kolmannen, mutta ei ehkä kuitenkaan vielä.. Selasin hetken apulaa ja silmiini osui myynti ilmoitus Jyrki nimisestä kanista tampereella. En tiedä kovinkaan monta Jyrki nimistä kania tämän lisäksi, joten mielenkiintoni heräsi. Eihän se haitannut mitään kysyä, oliko kani kenties pelkistettynä sanoen vaaleanruskea ja sillä oli tatuointi vasemmassa korvassa. Vastaus saapui vielä samana iltana kuvan kera, kyseessä oli kuin olikin kasvattini!

Jykä oli tullut niinikään huostaaottotapauksena senhetkiselle omistajalleen. Ystävä oli ottanut Jykän pikkusiskoltaan pois joka ei hoitanut tätä enään juurikaan.. (sama sisko jolle Jykän joskus aikoinaan myin!). Jykä oli tullut ensin etsimään kotia senhetkiselle omistajalleen, mutta eihän siitä voinut niin vain luopua. Jykä oli sitten leikattu ja saanut asua vapaana melkoisen herkku ja hellyyspitoista elämää. Nyt oli kuitenkin aika luopua kanista johtumattomista syistä. Ihan herkistyin kun tällainen sattuma kävi ja vielä tämmöiseen aikaan. Jykä tuli sitten meille, takaisin "kotiin" jäädäkseen. Jykä on juuri niistä poikasista se valloittavin sekä hassuin. Olisin sen halunnut jättää kotiin, mutta asuin silloin vanhemmillani enkä olisi voinut mitenkään pitääkään sitä. Mette ja Pippu asuivat silloin huoneessani vapaana, eikä Jykän murkkuiän jälkeen se olisi tullut Pipun kanssa toimeen luultavasti. Pippuhan hyväksyi kaikki uroksetkin, mutta se olikin yksi niistä poikkeusyksilöistä tässä asiassa.

Olen hyvin iloinen siitä, että laitoin aikoinaan näille poikasille tunnistetatuoinnit. Muuten en olisi millään voinut todentaa Jykää kasvatikseni, sillä luonnonkeltaisia, pystykorvaisia risteytyksiä kuitenkin löytyy tästä maailmasta monia. Jykä tuli heti toimeen Myssyn ja Pipon kanssa ja asuvatkin nyt kolmistaan. Jykälle alkoi myös kunnon dieetti sekä mukana tulleet herkkutikut yms menivät suoraan hiirilleni. Poika on niin läski ettei löytynyt edes täysin sopivia valjaita :D Täytyy tehdä. Jykän yhdestä siskosta, Gettysburgista tuli myös viestiä eilen. Se onneksi varmaan lähteekin edellisen poikueen Stomperin omistajalle, jos saadaan kyydit järkättyä.

Semmoista siis meille taas!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep! Oli kyllä onnea matkassa että tämän pojun löysin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jykä on aivan hellyyttävä! Vielä kun pääsisi noista liikagrammoistaan eroon ;D

      Poista