keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Ei viittä ilman kuudetta..

Ja niin. Ei mennyt kyllä sanonta ihan noin paitsi meidän kohdalla..

Juuri kun pääsin huokaisemaan helpotuksesta kanien kanssa, sattuu ja tapahtuu taas muuta. Koko kesän kanimäärä on tuntunut olevan kuusi. Viisi omaa sekä aina yksi ylimääräinen. Milloin hoitokani, milloin kotia etsivä pupunen ja nyt sitten taas oma kasvatti. Gettysburg, tutummin Gea palautui jo toistamiseen. Gean loppuelämän koti ei ollutkaan loppuelämää varten näin tiivistettynä ja nyt tyttönen majailee luonani. Hirmu kivahan tämä kani on, steriloitu naaras joka on hirmuisen utelias, menevä ja kiltti!

Onneksi Gealle on jo koti tiedossa, kunhan se saa kyydin niin neito on menossa viimepoikueesta Stomperin, ainoan myydyn poikasen omistajalle. Jos olisi tilaa niin suurelle aitaukselle jonka neljä kania vaatisi, olisin tietenkin pitänyt tämän hellyyttävän otuksen itselläni. Blogini alkaa muistuttamaan siitä kuinka kasvattajalle tulee vastuuta ja velvollisuuksia poikasten suhteen vielä niiden vaihdettua kotiakin. Toki ei kaikki ota kasvattejaan takaisin kotiinsa, eikä tarvitsekaan periaatteessa. Mutta minä itse en saa mielenrauhaa jos en saa tarkoin ja huolella valita omien kasvattieni koteja vielä aikuisiällä. Nykyään on niin monenmoista kanien kyselijää ja omistajaa liikenteessä, joka vain vahvistaa mielipidettäni. Sekä valitettavasti osalle tulee yllätyksenä kuinka paljon kani eläimenä vaatiikaan, kuinka se ei olekaan kuin hamsteri joka elää vuoden, pari ja asuu häkissään läpi elämän. (Mitenkään hamstereita väheksymättä).

Näitäkin kenen tahansa poikueenteettäjän ja kasvattajan kannattaisi miettiä, mitä teet jos kasvattisi ei sovikaan enään perheen arkeen johon sen olet myynyt? Pystytkö ottamaan sen takaisin, järjestätkö sille itse uuden kodin vai luotatko siihen että kasvattisi löytää hyvän kodin, muuten kuin sinun kauttasi?  Toki on valitettavasti kasvattajia jotka toimivat niin etteivät tunne vastuuta tai välitä enään kanista sen jälkeen kun on saatu rahat käteen, mutta toivon ettei näitä olisi kovin montaa. Harmittavan monesta kanista tulee myös kiertolainen, eli se vaihtaa kotia melko ahkeraan ja uudelle kodille kriteerit vain höllentyvät koti kodilta. Pian kani annetaan mihin vain kunhan eroon pääsee, olihan se otettu muutenkin jo hetken mielijohteesta ja kun halvalla saatiin.

No, se niistä jupinoista :D Tällaista meille taas. Suunnitteilla on muutamia oikeitakin postauksia, sillä nykyään tuntuu olevan melko kisapostaus painotteista tämän blogin kulku. Ainakin kanien lelujen esittely on tulossa sekä mitä kanit tekevät jalotellessaan - kuvakollaasi. Myös jonkinsortin valokuvauspostausta on tulossa ja kani-ihmisen säästövinkit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti