sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nokian estekisat 25.4

Ai vitsi miten onnistunut ja mukava päivä!

Oltiin tosiaan kokoonpanolla Mette, Poppis, Myssy, Pipo sekä Adalta Möttö. Tultiin paikalle hieman myöhässä ja helppo suora oli alkanutkin jo. Mette oli suht alussa rataa ja kun sain kompparit vaan pystyyn niin otin Meten kainaloon jo lämppäämään. Mette oli ihan ihmeissään mihin on nyt tultu, eikä suostunut liikkumaan ollenkaan mihinkään suuntaan. Keskeytin radan jo aika alussa kun Mette ei selvästi ollut vielä lämmennyt tilanteelle tarpeeksi. Meten jälkeen omista kaneistani oli Pipo jonka mielestä rata oli iiihan väärään suuntaan rakennettu. Jonka takia se pääsikin ylittämään yhden esteen kahteen kertaan jonka takia luokasta sulku. Vauhtia ois ollut ihan hirveesti, sen kun vielä saisi suunnattua oikeisiin esteisiin niin hieno ois. No, ei mitään, tulipahan hyvää harjotusta pienelle.


Möttö ekalla radalla

Pipon jälkeen meidän kokoonpanosta oli Möttö. Adaa jännitti selvästi ihan hirveästi joka tarttui sitten Möttöönkin ja rata meni muistaakseni 3-4vp. Molemmat oli hieman pihalla :D Toinen kierros helposta suorasta alkoi ja Mette menikin hieman paremmin jo kolmella virhepisteellä. Oli tottunut jo hyvin tilanteeseen ja paikkaan että pystyi etenemään ja hyppimään, silti tietty into puuhasta jäi uupumaan mikä Metellä on aina ennen ollut. En tiedä alkaako sillä jo vähän into hiipumaan hyppelyyn vai huvittaako sitä enään rasittaa itseään moisella touhulla. Pipo sai harjoitella toisella kierroksella mutta edelleen väärä suunta.. Toinen suunta ois ollut paljon mukavempi! Ada oli kaverinsa kanssa lähtenyt kauppaan ja kysyi voisinko hypyttää Mötön jos ei ehdi siksi takaisin. Huomasin ettei Adaa kuulunut ja hypytin Mötön joka liisikin todella nätisti ja komeilla loikilla! Möttökin oli paljon rennompi nyt ja meni yhdellä virheellä, saaden ensimmäisistä kisoistaan ensimmäisen klassauksen! Onnea siis Adalle ja Möttöpojalle.

Myssy kiituroi! 
Helpon suoran jälkeen oli Kv mutka jossa meillä ei kaneja ole. Käytiin siis vessassa sun muuta tässävälissä ja kuvasin muutamaa kania sekä juttelin tuttujen kanssa. Kv mutkan jälkeen koitti Helppo mutka jossa oli Poppis sekä Myssy. Poppis meni ensimmäisen kierroksen lievästi sanottuna nenä maassa ja sai muistaakseni kaksi virhepistettä. Anniina oli lupautunut hypyttämään Myssyn, itse en osaa vielä noin vauhdikasta ja temperamenttista kania ohjata. Myssyn ensimmäinen kierros oli hieman hakemista, se hyppi kyllä esteet mutta niiden väli oli tylsää mentävää. Aika meinasi loppua ja rata keskeytettiin, kun Myssy istui metrin päästä loppuestettä :D Toiselle kierrokselle selvästi tsempattiin, voi myös johtua siitä että Anniina hypytti sekä Poppiksen että Myssyn. Poppis meni hienosti yhdellä virhepisteellä, saaden toisen klassauksen helposta mutkasta! Se tykitti suoran osuuden aikamoisella vauhdilla, voisi harkita seuraavissa kisoissa myös suoraa rataa sille. Myssy taas yllätti kaikki täysin ja suoritti radan hirmuisella vauhdilla ja yhdellä virhepisteellä, eli sekin sai klassauksen! Olen ihan hirmuisen ylpeä, 3/4 poikasista oli mukana sekä jopa 2/3 sai ekoissa kisoissaan klassaukset. Aika hyvin kun miettii ettei nuo mitään varsinaisia esteristeytyksiä ole. Koitti palkintojenjako ja Möttö sai söpön "Hyvä ensikertalainen" ruusukkeen.

Kiitos kaikille tosi mukavasta ja onnistuneesta päivästä, toivonmukaan nähdään taas pian!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti