lauantai 18. huhtikuuta 2015

Faunatar Linnainmaan kanipäivät!

Näillä siis tuli oltua tänään koko konkkaronkan kanssa.

Edustettiin Suomen Estekaneja estehyppynäytöksiä pitämällä, jaettiin myös esitteitä ja kerrottiin kaniharrastustoiminnasta kiinnostuneille. Paikalla oli myös liikkeen omat ihanat pienet kuusiviikkoiset kluppapoikaset, jotka ihastuttivat ohikulkijoita. Olen kyllä todella, todella tyytyväinen kaneihini! Käyttäytyivät niin nätisti eivätkä stressanneet yhtään vaikka sitä hieman jännäsinkin. Kaikki kasvatit menivät ihan innoissaan esteradalla sekä ympäri liikettä, ihana kun ovat niin rohkeita ja vauhdikkaita persoonia! Myssyllä on ollut hieman murkkua, mutta se ei tietenkään murkkuillut tai kiukutellut liikkeessä ollessamme ollenkaan! Toinen meni niin nätisti ja innoissaan edestakaisin. Myös Pipolla ja Mötöllä oli kova vauti päällä, isä Poppiksesta puhumattakaan! Mette oli sitä mieltä että hänhän ei sisällä hypi, joten sai tyytyä paijauspupun rooliin johon se tuntui olevan enemmän kuin tyytyväinen.

Ihana isabellaviitta vauva! Nämä olivat ihan paperillisten luppien jälkeläisiä, kiva kun ei tueta enään tukkutoimintaa niin paljoa vaan useammassa liikkeessä kasvatetaan itse myyntieläimet. Ps. Yksi isabellaviitta tyttö on sielä vielä vapaana... :')

Koomapappakin oli mukana, se hieman ihmetteli että mihin on taas tuotu eikä hyppinyt kuin loppupäivästä. Pakko olla ylpeä siitäkin, sai taas ihasteluja osakseen kokonsa ja värinsä puolesta. Muidenkin edustajien kanit olivat reippaita ja ihania pikkuisia, tosi onnistunut päivä siis kaikinpuolin! Ja taisi siinä muutama tuleva kaninomistajakin seikkailla, kiva kun voi omalla toiminnallaan saada muut innostumaan kaneista sekä niiden kanssa harrastamisesta! :) Päivä oli myös hyvää treeniä Pipolle ja Myssylle ensiviikon kisoja ajatellen. 



Lisää kuvia päivästä, kuvat on ottanut Minä, Jani sekä Ada. Loput kuvat löytää täältä, jos kiinnostaa katsella :)


Myssy vauhdissa

Möttö meni myöskin kovin innoissan!

Mette tyytyi paistatteluun ja suurieleiseen poseeraamiseen

Poppis se vasta kiituroikin!

Päivän lopuksi uni maittoi itse kullakin.. 

Kiitos kaikille mukavasta päivästä, niin kävijöillekin kuin henkilökunnalle sekä kanssaedustajille!

1 kommentti:

  1. aivan ihana tuo ensimmäisen kuvan kani! <3 :)

    - oma kaniblogini, neljä kania päätähtinä; http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista