maanantai 9. helmikuuta 2015

Tavoitteita 2015

Tavoitteita siis tälle vuodelle pupujen osalta!

Poppis pääsi eilen kameran eteen, on se vähän pullea.
Ensin meinasin tehdä tämän listamaisesti, mutta joillekin pupuille on samoja tavoitteita joten teen tämän tämän rupattelumuodossa. Yleisesti toivon että kaikki puput pysyvät terveenä ja iloisina. Tyttölauman toivon pysyvän toimivana, niin ettei murkkuilut estäisi laumassa pitämistä. On ilo katsella kuinka ne selvästi nauttivat toistensa seurasta, ovat kunnon laumasieluja kaikki kolme :') Iskä Poppiksen häkki on tyttöjen aitauksen vieressä ja joskus isukkiakin pesutellaan kaltereiden välistä kurotellen. Poppishan olis tarkoitus kastroida ja pistää se "perheensä" kanssa asumaan. Toivonmukaan suunnitelmat onnistuu. Jos onnistuu niin saavat kertaheitolla isomman aitauksen. Estekisojen osalta tarkoitus olisi alkaa kisailemaan Pipon ja Myssyn kanssa, sekä Poppiksen kanssa kunnolla. Mettekin saa tulla ulkokisoihin mukaan, se ei liiemmin viihdy sisäkisoissa. Kooma saa eläkkeillä jo esteiltä, enkä Senttiäkään ota varmaan enään mukaan. Sentin mielenkiinto esteisiin on haalistunut, joten turha pojua raijata mukana. Senttiä haluaisin viedä muutaman kerran ehkä paijauspupuksi tapahtumiin sekä petteilyä saatetaan kokeilla jo klaukkalassa!

Koomulikin saa reissata ehkä petissä mukana. Jos taas tarjoutuu jotain pupuilukeikkaa johonkin (niinkuin viimeksi oli estehyppynäytös Ahlmanin koululla) niin sinne ehdottomasti teräspappa mukaan. Omalta osaltani tarkoitus olisi perehtyä vielä entistä enemmän kaniin eläinlajina, löytää ja etsiä erilaisia artikkeleita ja tietolähteitä jolloin voin oppia uutta. Toivonmukaan kesällä muutan taloyhtiöni alakertaan, jolloin saan oman pihan! Se tuo ihan uusia ulottuvuuksia näiden pupujen kanssa asuessa, joten se toisi uusia tuulia mukanaan. Lähinnä tilojen osalta, tarkoitus olisi laittaa myös omaan maahan yrttejä kasvamaan, mutta nämä ovatkin semmoisia "ehkä sitten" tavoitteita.

Poikasia minun ei ole tarkoitus lähitulevaisuudessa enään teettää. En aijo ainakaan itse jatkaa tätä linjaa mitä poikaseni on. Kanejakaan ei ole tulossa ainakaan tähän kämppään lisää, nämä kuusi ovat juuri passelit puput minulle. Aika näyttää jatkuuko linja esim. Mötön osalta, mutta uskon että ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti