maanantai 14. heinäkuuta 2014

Tampereen kisat 13.7

(C) Alina. 
Tosiaan oltiin eilen estekisoissa kokoonpanolla Mette, Poppis, Sentti ja siskon Bella. Oli luvattu 29 astetta lämmintä päivälle jota hieman jännäsin, otettiin vettä mukaan paljon ja kaneille tuoretta josta saisi nestettä sitten veden lisäksi. Päästiin paikalle hyvissä ajoin ja asetettiin kanit varjoon ja pystytettiin kompparit. Mette olikin aika alkupäässä hyppimässä ja sainkin sen melkein heti asettumisen jälkeen ottaa lämppäilemään. Mette oli innokkaalla ja vauhdikkaalla tuulella ja hyppi tosi hienosti harjoitusrataa! Ekalla kierroksella en muista paljonko tuli virhepisteitä, olikohan kolme? Kuitenkin, sen jälkeen hypytin pari Alinan kania ja Sentin. Sentti oli hieman ihmeissään koko hälinästä eikä hiffannut aluksi mitä oltiin tekemässä, kuten Mettekin ekalla kertaa kisoissa :D Sohlasin jotain ensimmäisellä kierroksella niin että jäätiin tuloksetta. Toisella kierroksella Mette Möttönen meni niin vauhdilla että jouduin juoksemaan sen perässä :D! Metelle tuli kaksi virhepistettä mistä olin vähän harmissani koska ne olivat selviä huolimattomuusvirheitä. Ainakaan vauhtia ei puutu tältä neidolta, se on selvä! Sentti toisella kierroksella sai vaan harjoitella ja meni maaliin asti sekä omasta mielestäni ihan hyvin. Nyt pojalla olisi ollut intoa mennä joka suuntaan ja hirmuisen lujaa, johtuen varmaan nuoresta iästä ja innokkuudesta :) Pidetään innokkuutta yllä siis ja katsotaan mihin suuntaan Sentti tästä kasvaa! Hassua oli että alun pari ns. helpompaa estettä se ei onnistunut hyppäämään kunnolla, mutta lopun esim. kaksoisesteen se hyppäsi tuttuun luppamaiseen tyyliin hirmuisella ilmavaralla ja ponnulla! Taisipa yleisöstäkin kuulua muutama "oho!"

Tässä välissä oli kv mutka ja sen jälkeen oli helppo mutka. Poppis sai tulla komppareihin ja verryttelemään hieman tassujaan. Lämpötila alkoi nousta jota hieman jännäsin, kaneistakin huomasi että nyt tuli kuuma. Poppis meni ensimmäisen radan kohtuuhyvin, virhepisteitä en muista. Olisikohan ollut kolme, neljä? Sitten muutaman kanin päästä tuli Bellan vuoro. Bella epäonnekseen on kaneistamme tummin ja sen huomasi, se lösähti mahalleen makaamaan ennen aloitusestettäkään. Siirsimme vuoroamme ja menimme viilentämään kania lisää. Hetken päästä menimme takaisin yrittämään ja Bella oli jo hieman pirteämpi, kuitenkin muutaman esteen jälkeen sille tuli taas liian kuuma ja keskeytin radan. Kierros vaihtui ja oli taas Poppiksen vuoro, Poppis yllätti ja hyppeli innokkaasti yhdellä virhepisteellä! Se olisi siis ensimmäinen klassaus helposta mutkasta, jee! Kannatti laittaa se mutkarataan, sitä kauan punnitsin ja päädyin siihen että mutka on sille helpompi. Bella taas oli edelleen kuumissaan mutta hyppi sentään hienosti ne esteet mitä hyppi, keskeytimme kuitenkin viimeisenkin radan ja menimme viilentelemään. Bella sai kehuja kauniista ulkomuodostaan eikä ihmekään, onhan se Meten tyttö ;)

Kiitos kaikille siis mukavasta kisapäivästä ja seurasta! Seuraavista kisoista en vielä tiedä saatika kokoonpanosta, ainakaan SM kisoihin emme ole luultavasti tulossa :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti