maanantai 2. maaliskuuta 2015

Eipä päästy kisaamaan

Mette päivystelee sohvalla. 
Tosiaan Tarkoitus oli lähteä Klaukkalaan isän ja pojan kanssa. Eipä päästy lähtemään, en saanut aamulla henkeä ja silmät oli muurautuneet rähmästä umpeen. Olin vieläkin niin kipeä ettei koko päiväksi reissuun lähteminen tuntunut houkuttelevalta ja hyvä niin, menin kotikotiin siskoni mukana ja olin aivan kuumehuuruissa koko illan.

Kaneja ei tuntunut haittaavan, Möttö juoksenteli kämpässäni ihan samalla tavalla kun pienenä. Taisi muistaa paikan :') Saivat kaikki myös porkkanaa ja lanttua jota olin varannut matkaevääksi. Hyvin upposi, niinkuin aina. Mutta tosiaan, harmittaa vähän kun jäi lauantai välistä. Seuraavaan tapahtumaan tuleekin sitten olemaan kauan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti