maanantai 6. lokakuuta 2014

Kanintäyteinen viikonloppu

Adan kirjoittamaa:
Oltiin Idan kanssa tosiaan pinan syysnäyttelyissä 4.10. Idalla oli Kaie myynnissä ja mulla oli Onni veteraanina mukana osallistumassa. Onni 7.v papparainen veti 95,5p sekä sai lkv'n, kuman jonka mukana tuli herkkurasia sekä jonkun muun palkinnon josta en kuunnellu mikä se oli. Siinä kuitenkin oli myös herkkurasia ja lahjakortti jolla sain Pupunpajalta yhdet valjaat.

Menin Idalle perjantaina yöks, jotta päästäis helpommin lähtemään lauantaina näyttelyihin. Kamera oli mukana, joten tuli vauvoja paljon kuvailtua.. ehkä vähän liikaakin..

Onni näyttelypöydällä

Idan kirjoittamaa:

Tosiaan, Kaiea en saanut kaupaksi harmi kyllä. Näyttelyissä oli silti kivaa pulista ja pölistä kanityyppien kanssa ja tehdä ostoksia. Itse ostin syysheinää pupuille ja arvonnasta voitin johanneksen leipäpuuta joka osoittautui Sentin suureksi herkuksi. Vauvat täyttivät tänään 16vrk ja kauhea meno päällä jo! Alkaa pian hahmottua kotiinjäävätkin ja hieman erilaisia luonteenpiirteitä tulee esille niiden kanssa ollessa. Artillery (valk ps naaras) on vilkas, menevä ja tosi rohkea. Tekee ihan hirmusesti iloloikkia muihin verrattuna. Bombat (km jap scheck, uros) on rauhallinen ja tasaisen oloinen. Ei paljoa hätäile ja nauttii ihmisen seurasta eniten, kiipeää aina kuvaussessioiden yhteydessä syliin ja nuolee tosi paljon käsiä! Stomper (valk ps naaras, pienin) taas on sisukas ja liikkuvainen pieni pupunalku, aina menossa eikä pienestä koostaan huolimatta jää isompien jalkoihin. Shakawkaw (km jap scheck, naaras) on rohkea, utelias ja vilkas. On yleensä Bombatin kanssa vastassa häkin luukulla kun sen avaa, tosi valloittavan oloinen pikkuinen!

möttöset 16vrk <3 Vasemmalta oikealle; Artillery, Bombat, Stomper ja Shakawkaw. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti